torstai 18. toukokuuta 2017

Helsingin kangaskaupat Osa 5: Kangaskapina

Tänään Helsingin kangaskaupat laajenivat uudella tulokkaalla, kun verkkokaupastaan tuttu Kangaskapina avasi myymälän Kampin Sähkötaloon, osoite Kampinkuja 2. Sijainti aivan ydinkeskustassa tekee kaupassa poikkeamisen nopeaksi ja helpoksi, ja liikkeen kätevä kioskikonsepti on hätäisen kangashamsterin mieleen.

En ole koskaan ostanut Kangaskapinan verkkokaupasta tai vieraillut heidän myymälässään Loimaalla tai Turussa, mutta yritys oli minulle muuten tuttu. Eipä siihen ole voinut olla törmäämättä Facebookin ompeluryhmissä, joissa Kangaskapinan laajaa trikoovalikoimaa usein kehutaan. En itse juuri ompele trikoista tai muista joustavista kankaista. Suuri syy tähän on se, etten vuosikymmenten ompeluharrastuksesta huolimatta omista saumuria. Saumurinetsintäseikkailusta teen ehkä tuonnempana oman juttusarjansa.

Kangaskapina Helsinki osote Kampinkuja 2
No onhan se Sähkötalo nyt ruma! Mutta sijaintina hyvä!

Isot ikkunat tarjoavat näkyvän mainostilan liikkeelle. Mainosteippausten räväkät värit myös erottautuvat raikkaan harmaasta ympäristöstä. Jo ulkoa näkee, että liiketila on pieni, mutta neliöt on otettu tehokäyttöön.


Kangaskapina Helsinki trikookankaat
Ensikurkkaus ovelta kertoi mistä on kyse: siistejä pinoja somia kangaskääröjä sateenkaaren väreissä.


Kangaskapinan Helsingin kangaskauppa on siitä erikoinen myymälä, että kaikki myymälässä heti myynnissä olevat palat ovat valmiita, yleisimmin 60cm, 100cm ja 150cm mittaan leikattuja paloja. Tämä säästää luonnollisesti tilaa, jonka pakat ja leikkuupöytä muuten veisivät. Myymälää kutsutaankin kioskiksi, joka kuvaa konseptia hyvin. Minulla on sellainen fiilis, että tämä kuvastaa hyvin aivan kaiken myymäläliiketoiminnan trendiä. Raskaista palvelumyymäläkonsepteista siirrytään kevyisiin kioskimyymälöihin, joihin on helppo poiketa ostamaan jotain pientä ja samalla käynnillä myymälästä voi esimerkiksi noutaa isommat verkkokauppatilaukset.

Kangaskapinan Helsingin myymälään voikin tilata mittojen mukaan kaikkia verkkokaupan tuotteita ilman toimituskuluja. Lisäksi myymälässä on tilauskansio, josta voi hipelöidä kaikkia tilattavissa olevia kankaita. Kansiosta löytyy mm. vuorikankaita, taftia, tylliä ja farkkua.

Kioskimyymälän, tilausmalliston ja verkkokaupan yhdistämällä Kangaskapina tekee kevyesti mutta varsin modernisti sen, mistä digiuskovaiset saarnaavat: yhdistävät asiakasystävällisesti verkkokaupan, myymälän ja tilausmalliston. Ja vielä kevyen pop-up-henkisyyden.


Kangaskapina Helsinki lasten trikookankaat
Valmiiksi leikattuja trikoopaloja 60cm, 100cm ja 150cm paloissa.


Kangaskapina Helsinki trikoot colleget ja resorit
Perustrikoota, collegea ja resoria löytyy perusväreissä;
lisäksi laaja valikoima erilaisia printtikankaita ja mm. softshelliä.



Kangaskapina Helsinki ompelutarvikkeet
Ompelutarvikkeita löytyy myymälästä vielä niukahkonlaisesti, mutta lisää on tulossa.

Avajaispäivänä myymälässä vielä purettiin tavaraa, ja kankaita olikin päivän mittaan myyty mukavasti. Alkuvaiheessa valikoimassa korostuvat joustavat kankaat, mutta myymälävalikoimaan on tulossa pian mm. farkkukankaita ja kesäisiä hulmuhelmakankaita.

Myymälässä myydään myös Kangaskapinan omia kaavoja A4-arkeilla sekä Jujunan ja Puuhakaspajan kaavoja.




Kangaskapina Helsinki Kuu kiurusta kesään
Mukaan tarttui herkkä Kangaskapinan Kuu kiurusta kesään -trikoo,
josta aion loihtia T-paitahupparin sekä turbaanipipon Punatukka ja kaksi karhua -blogin ohjeilla.


Kotimaisuus ja luomupuuvilla ovat selvä trendi suomalaisten vaateompelijoiden keskuudessa. Kangaskapinan tulevaisuuden suunnitelmissa onkin panostaa kotimaiseen suunnitteluun ja luomutrikoisiin. Olen henkilökohtaisesti äärettömän onnellinen käänteestä, joka on tapahtumassa laajasti kuluttajakäyttäytymisessä: kotimainen käsityö kunniaan! Käsin tekeminen kunniaan! Nämä ovat hyviä uutisia, ja näillä mielin on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia käsityöseikkailuja.

Joko sinä olet käynyt Kangaskapinan Helsingin -myymälässä? Mitä pidit?


Hassut digiprintit
Loppukevennys: Kiss-henkinen hevarikissakangas, Swäg-apinakangas, törmäilyautoileva koala -kangas ja sushikangas. Ollapa kangassuunnittelija!


torstai 11. toukokuuta 2017

Tyrnävä ostoskassi - kuvallinen ompeluohje ja arvonta

Äitini pyysi minua ompelemaan ostoskassin näillä ominaisuuksilla: kassi ei laahaa maata 150-senttisen kädessä, kassi on mielummin syvä kuin leveä, ja materiaali ei saa olla mitään lörppöä. Eli "hyvä ja tyrnävä ostoskassi".

Tuumasta toimeen! Mielenkiinnosta googlasin ostoskassin ohjeita ja havaitsin, että "Tyrnävä" on paikkakunta Suomessa. Meillä päin tyrnävä on jämäkkä ja jämpti, joten tämä oli varsin mielenkiintoinen löytö.

Joten kaikki tyrnäväläiset: teillä on nyt paikkakunnan oma nimikkokassiohje! Torilla tavataan! Otan mielelläni vastaan kunnianosoitukset positiivisen maakuntakuvan rakentamisesta.

Ihan tavallisen tyrnävä ostoskassi.

Kassin materiaalina käytin SurSur Designistä ostamaani sisustuskangasta. Menekki: 38cm x 140cm. Materiaaliksi käy mikä tahansa jämäkkä puuvilla- tai sekoitekangas: farkku, verhokankaat ja muut sisustuskankaat ovat materiaaleina tähän juuri oivia.


Tyrnävä-ostoskassin työvaiheet

1. Leikkaa yksi 96x38cm pala ja kaksi 42x8cm palaa. 1cm saumanvarat ovat mukana mitoissa.
Ostoskassin leikkuusuunnitelma

2. Ompele kassin ja kantokahvojen reunat 1cm saumanvaroilla. Huolittele kassin sivusaumat.

Ostoskassi tyrnävä kassin ja kantokahvojen ompelu
Ostoskassin ja kantokassien sivusaumojen ompelu.

3. Käännä sekä kassi että kantokahvat oikea puoli ulospäin. Silitä saumat. Neulaa ja aputikkaa kantokahvat siten, että kahvan ulkoreuna on 10cm etäisyydellä kassin reunasta. Huom! Ole tarkkana, että kantohihna asettuu oikein, eikä kierry vinksin vonksin.

Ostoskassin kantohihnojen aputikkaus
Ostoskassin kantohihnojen aputikkaus

4. Käännä kassin reunasta sisäänpäin ensin 3cm, ja sen jälkeen toinen 3cm. Kantohihnojen päät ja kassin suuaukon huolittelematon reuna jäävät sauman sisään.

Ostoskassin suuaukon käänteet: 3cm + 3cm.

5. Viimeisessä vaiheessa ommellaan ostoskassin suuaukko, ja samalla kiinnitetään kantohihnojen päät. Varmista, että kantohihnojen ulkoreuna pysy tasan 10cm päässä kassin reunasta, eivätkä hihnat lähde kiertämään ommeltaessa.

Ompele ensin kassin uloin sauma läheltä reunaa. Vahvista hihnan kiinnitys kolmion mallisella ompeleella kuvan mukaisesti.

Ompele sen jälkeen alempi sauma noin 2,5cm etäisyydelle uloimmasta saumasta. Tee jälleen kolmion muotoinen koukkaus kantohihnan kohdalla.

Ostoskassin suuaukon ja kantohihnojen kiinnityksen ompelu. Ompelukoneen kelmeä valo vääristää ikävästi kankaan värejä..


Ostoskassi on valmis! Osallistu kassin arvontaan


Kassia ommellessa ja ohjetta suunnitellessa surautin Tyrnäviä kaksin kappalein. Haluatko kuvan yksilön omaksesi?

Haastan sinutkin pohdiskelemaan suomen kielen kiemuroita. Kerro kommenttiboksiin tai Tostnoivaa-blogin Facebook-sivulla, mitä muita sellaisia paikkakuntia tiedät, joilla on kaksoismerkitys suomen kielessä? Kaksoismerkitys voi muodostua myös murresanasta, kuten tässä tapauksessa tyrnävästä ;)

Arvon kassin kommentoijien kesken äitienpäivänä 14.5.2017 ja postitan kassin voittajalle. Onnea arvontaan!



Jos surautat oman Tyrnävän, tägääthän ompeluksesi #tostnoivaa ja #tyrnävä