tiistai 31. tammikuuta 2017

Kännykkäpussi kaulanauhalla - ohje

Tämän pienen käsityön tein rakkaudella kummipojalleni. Ajatus kännykkäpussiin lähti kyläillessäni häneen luonaan. Kesken kyläilyn pari mukulaa kävi tuomassa kummipojalleni kännykän, jonka hän oli unohtanut naapuriin. Tost noi vaa -raksuttimet alkoivat heti ruksuttaa.




Kännykkäpussi ohje
Kännykkäpussi kaulanauhalla. Kuva: Eurokangas


Kännykkäpussin materiaalit sain ylijäämätilkkuina t-paidasta, jota olin parhaillaan tekemässä kyseiselle kummipojalle, vanhoista farkuista, vanhasta hupparin nauhasta sekä pienestä pätkästä vinonauhaa ja tarranauhaa. Eli koko höskä kyhättiin (taas) kokoon silpusta ja sälästä!

Kännykkäpussin ompeluohje - leikkuu
Leikatut palat


Kännykkäpussin ohje


Tarvikkeet:
Pala päällikangasta (periaatteessa mikä tahansa käy)
Pala jämäkkää sisäkangasta
10cm vinonauhaa, silkkinauhaa, ribsinauhaa tai muuta vastaavaa
5cm tarranauhaa
Noin 80cm pitkä nyöri tai nauha kaulanauhaksi

Leikkuu:
1. Etukappaleet: laske kännykkä farkulle, leikkaa kangas kännykän muotojen mukaan noin 3cm päästä kännykän reunoista. Leikkaa sama pala päällikankaasta.
2. Takakappaleet: samanlaiset kuin etukappaleet, mutta jatka yläreunaa noin 4cm pituisella, viistosti kapenevalla läpällä.

Ompelu:
1. Ompele ensin etukappaleet, sitten takakappaleet yhteen nurjalta 1cm saumanvaroilla, jätä aukko kääntöä varten, käännä, silitä.
2. Ompele läpän juureen vinonauhasta kuja nyörille.
3. Ompele tarranauha läpän sisäpuolelle aivan läpän kärkeen + tarranauhan vastakappale etukappaleeseen.

Kännykkäpussin etu- ja takakappaleet
Tarranauhan ja vinonauhan asettelua. Vinonauhan päät on käännetty sisäpuolelle.

4. Laita valmiit etu- ja takakappaleet päällekkäin, tikkaa päältä yhteen noin 5mm päästä reunoista.

Viimeistely: silitä, pujota nyöri kujaan, solmi nyörin päät.


Ommeltu kännykkäpussi
Valmis kännykkäpussi!

PS. Näin kiva setti t-paidasta ja kännykkäpussista tuli. Mitä pidät?



Ommeltu kännykkäpussi
Kännykkäpussi ja t-paitahuppari. Kuva ja Kätyrit-trikoo: Eurokangas. T-paidan kaavat soveltaen Suuri Käsityö 8/2014.

PPS. Linkitäthän blogiini, jos käytät ompeluohjetta <3

torstai 26. tammikuuta 2017

Kestovanulaput vanhasta pyyhkeestä - ohje

Ennen kuin päästään itse asiaan on aiheellista todeta, että näillä lapuilla ei ole mitään tekemistä vanun kanssa. Käyttötarkoitus lapuilla on kuitenkin sama: niillä saa poistettua meikin ja taputeltua kasvoveden. Atoopikoille ja muille kuivasta ihosta kärsiville voin myös suositella näitä, sillä froteella saa kuorittua kuivat ihokarstat pois. Nam!


Tarvitset vanhan pyyhkeen tai muun epämääräisen tilkun froteeta ja sakset.

Kestovanulaput - vaihe 1
Kestovanulapun tarvikkeet.

Leikkaa kangas noin 10x10 cm kokoisiksi lapuiksi. Ei se ole niin sentin päälle. Säästä naaman taputteluun soveltuvat hienot kangaskuviot tulevia tilkkutöitä varten.


Kestovanulaput - vaihe 2
Kestovanulaput saksittuina.

Pese laput pesupussissa 60 asteessa, jolloin suurin osa kankaan reunojen haituvista irtoaa tai nukkaantuu lapun reunoille.

Valmis!


Jos kaipaat huolitellumpaa lopputulosta ja materiaalivaihtoehtoja, katsopa tänne:
Madam B.C: Saumuroidut kestovanulaput
Lumisiivet: Kestovanulaput virkaten
Hääräämö: Kestovanulaput froteesta ja trikoosta



maanantai 9. tammikuuta 2017

Puolikellohame kangasta säästäen - ohje

Kellohelmaiset hameet sopivat kaltaisilleni leveälanteisille neitokaisille. Päärynävartaloa ja tiimalasivartaloa ei usein imartele suorat kynähameet tai pillihousut, joihin muikean takamuksen punkeminen käy työstä. Antaa ahterien hyllyä vapaana!

Mutta niin, asiaan. Pidän kellohelmoista ja kellohameiden ompelemisesta. En kuitenkaan pidä siitä, että yhdestä tai kahdesta kappaleesta leikattuna kellohameet kuluttavat tuhottoman paljon kangasta, ja jäljelle jää epämääräisiä kolmion muotoisia kappaleita. Olenkin tehnyt luottovaatteekseni muutaman helpon kellohameen, joihin riitti vain yksi pituus (noin metri) ja yksi leveys (140 cm). Tein hameet muista ompeluksista yli jääneistä paloista.


Puolikellohame kangasta säästäen

Tarvikkeet:
Hamekangasta n. 140cm x 1m, riippuen halutusta pituudesta.
Piilovetoketju noin 15-20cm.
Tukikangasta.


Kaavaan tarvittavat mitat:
1. Kiepauta tukeva nauha vyötärölle ja mittaa vyötärönympärys sen päältä. Hameen kappaleen yläreuna on 1/4 vyötärönympäryksestä.
2. Mittaa hameen pituus vyötäröltä haluttuun pituuteen asti.


Kellohelma heilahtaa!



Helman kaava:
1. Piirrä hameen yläreunan pituus paperille loivana kaarena.
2. Piirrä hameen pituuden mittaiset sivusaumat vyötärön reunoista siten, että kappale levenee alaspäin n. 45 asteen kulmassa.
3. Kun olet piirtänyt sivusaumat, piirrä myös hameen helma loivana kaarena. Huom! Hameen pituuden tulee aina olla sama, joten varmistele parilla mittauksella, että vyötärö ja helma ovat aina yhtä kaukana toisistaan.

Kellohame edestä tai takaa, aina se samalta näyttää. Piilovetoketjukin teki katoamistempun.


Vyötärökaitaleen kaava: 
Taita kaavapaperi kahtia, jäljennä helmakappaleen yläosasta noin 5cm soiro taitteelle. Valmiin kappaleen yläreunan pituus on siten puolet vyötärönympäryksestä.


Leikkuu:
Suosittelen sisällyttämään saumanvarat jo kaavoihin, se helpottaa leikkuun suunnittelemisessa. Lisäsin omassa hameessani sivusaumoihin ja vyötäröön 1cm ja helmaan 2cm varat.

Sommittele kaavoja arkille kuvan osoittamalla tavalla. Jouduin kaventamaan hamekappaleen helmaa parikin kertaa, jotta sain kaikki neljä kappaletta mahtumaan yhdelle kankaan leveydelle.

Puolikellohameen leikkuusuunnitelma


Ompelu:
1. Ompele sivusaumat ja vetoketju (Huom! Tässä hameessa ei ole etu- taka- eikä sivupuolta, joten vetskari voi tulla mihin saumaan tahansa).
2. Silitä saumat nurjalla puolella auki.
3. Silitä tukikangas vyötärökaitaleisiin, ompele kaitaleet lyhyestä sivusta yhteen.
4. Aseta vyötärökaitale ja hamekappaleet oikeat puolet vastakkain, ompele reuna. Käännä ja tikkaa vyötärökaitale nurjalle puolelle. Huolittele vetoketjun yläreuna.
5. Ompele helma suoralla ompeleella tai piilotikkauksella (Huom! Kangas leikataan vinoon, joten materiaalista riippuen reunan huolittelu ei ole tarpeen.)
6. Silitä hame


Valmis!

Kuulisin mielelläni kommentteja ja kokemuksia kellohameiden tekemisestä ja haluaisin nähdä, millaisia kellohameluomuksia muut ovat loihtineet. Jos hyödynnät ohjeita, linkkaathan blogiini ja tägäät #tostnoivaa :)