SurSur Designs - kangaskauppa ja ompelimo.
Ihan ensimmäisenä kävin Käpylässä sijaitsevassa SurSur Designs-liikkeessä. Kangaskaupan lisäksi SurSur Designsin liikeideana on tarjota myös mittatilaus- ja korjausompelupalveluja. Käpylään oli lyhyt matka kotoani Kalliosta, ja sattumoisin liikkeessä oli putkiremonttievakkoa edeltävä 90% ale kaikista kankaista. Siis 90%! Sinne, saman tien.
Kangaskauppa -kyltti kertoo liikkeen menneisyydestä |
Olen asunut Helsingissä muutaman vuoden, ja kulkemiseni kaupungissa rajoittuu pitkälti Kallion ja keskustan välille. Tiettyihin kaupunginosiin liittyy mielikuvia, jotka ovat syntyneet tapahtumista, uutisista ja muiden kertomuksista. Käpylä on minulle kaunis ja perinteikäs paikka, missä järjestetään useita kaupunginosatapahtumia. Siellä asuu leppoisaa väkeä, siellä on lippakioski ja ihana Puu-Käpylä. Ja ihan hiton kalliita kämppiä.
Värikkäät näyteikkunat ja avonainen ovi kutsuvat peremmälle |
Uusvanha kangaskauppa sopii vanhaa aikaa huokuvaan miljööseen kuin nappi silmään. Sisälle astuessa tunsin historian havinan, mutta putkiremontista johtuva viemärin haju ja tyhjähköt hyllyt hieman laskivat tunnelmaa. Se annettakoon anteeksi, sillä nimenomaan remonttiale toi minut paikalle.
Värikästä aletavaraa |
Sisustuskankaita, verhoilukankaita, pöytäliinakankaita jne. Eräästä jämäkästä polyesterikankaasta haaveilin hametta, mutta päädyin muihin ostoksiin. |
Rok rok! |
Tarjolla on myös pieniä tarvikkeita neulojille |
Perus ompeluneuloja Schmetzistä Prymiin |
Silkkinauhaa ja vinonauhaa laidasta laitaan |
Nappeja! Tuhansittain nappeja! |
Kangasvalikoima olisi melko pieni vaikka hyllyt notkuisivatkin tavaraa. Nappia ja nauhaa löytyy kuitenkin runsaasti. Tuoterepertuaariin kuuluvat lisäksi mm. itse ommellut asusteet sekä saippuat ja tilauskankaat.
Vanha valokyltti liikkeen ulkopuolella on seissyt paikallaan jo vuosikymmenten ajan, sillä samassa liiketilassa on tosiaan harjoitettu kangaskauppaa jo ennen nykyisiä omistajia. Menneisyys huokui myös kaupan laitteissa ja sormia syyhyttävissä teollisuusompelukoneissa ja -saumureissa.
Pinkki puntari! |
Hopeinen herkkupala! |
Retrosaumuri! |
Kuulemani perusteella SurSur Designs elävöittää kaupunginosaa ja ilahduttaa myös niitä, jotka eivät vaatteista ja ompelusta erityisemmin perusta. Yritys panostaa vaihtuviin näyteikkunoihin ja juhlii syntymäpäiviään kaikille avoimin, mahtavin pirskein.
Haluamatta kuulostaa liian punaviherkuplahipsteriltä totean, että juuri tällainen kaupunginosakulttuuri ja yhteisöllisyys on aivan äärimmäisen pop!
Mukaan tarttuivat eksoottinen lycra ja violetti sisustuspuuvilla. Lycran kohtalosta en vielä tiedä, puuvillasta aion ommella ostoskassin. Hintaa näille metrin paloille tuli vain vähän yli 2 euroa. |
Tule tänne jos etsit:
- Monipuolista nappi- ja nauhavalikoimaa
- Asiantuntevaa asiakaspalvelua
- Mielenkiintoista ja sympaattista ympäristöä
- Järkevää hintatasoa
Tämä ei ole paikkasi, jos etsit laajaa kangasvalikoimaa hetinyt mukaan ostettuna. (Edit 9.2.2017) Nyt remppa-aleaikaan kangasvalikoimaa tyhjennetään isoilla alennuksilla, joten arvioni perustuu vain tämänhetkiseen tilanteeseen. Mutta huom! Myymälän laajasta tilauskangasvalikoimasta löytyy aina laaja skaala kankaita eri väreissä ja materiaaleissa.
Arvioni perustuu remppa-alen aikaan. Kun liike startataan uudelleen täysillä, pitänee pistäytyä uudelleen ja tarkistaa tilanne!
Löydät paikan ykkösratikan päätepysäkiltä.
Yritys toimii nykyisessä tilassa 25.2.2017 asti, jonka jälkeen yritys siirtyy lähistöllä sijaitsevaan Karjalataloon noin kolmen kuukauden ajaksi. Tämän jälkeen SurSur Designs muuttaa takaisin vanhaan liiketilaan. Onneksi!
Liiketilasta on ikkunat kolmeen suuntaan. |
Loskaisesta helmikuusta huolimatta Puu-Käpylän talot hohtavat kauneutta. |
Yrityksen kotisivut:
www.sursurdesigns.fi
Oli kivaa lukea blokiasi. Ihastuin tähän kauppaan, kun kävin siellä noin kuukausi sitten.
VastaaPoistaMukava kuulla! Niin minäkin ihastuin, aion ehdottomasti palata tänne uudestaan!
PoistaMoikka! Kiva kun olit käynyt tyhjentämässä putkiremppan muuttoa varten hyllyjämme. Haluaisin hieman korjata tuota mainintaasi kankaiden ja trikoiden suppeasta valikoimasta, koska vaikka hyllyjä tyhjennämmekin, on tilausvalikoimamme koko ajan tarjolla, josta löytyy kankaat kaikissa materiaaleissa ja väriskaaloissa. Tämä normaalihintaisten kankaiden tilausvalikoima ei vain näin massiivisten alennusten rinnalla tunnu pahemmin kiinnostavan asiakkaita, mutta se ei tarkoita etteikö tarjontaa olisi. Tervetuloa uudistuneeseen liikkeeseemme kesäkuussa! t. Veera / SurSur Designs
VastaaPoistaHuithapelin aloittelijabloggaajan moka, kun en ollut tätä huomioinut ollenkaan 😉 Moka on sittemmin korjattu tekstissä.
Poista